Sanna Väätänen

Esittelen täällä taidettani, animaatioita, maalauksia, sarjakuvia, videoita. Kirjoitan myös ohjeita hauskojen taideprojektien tekoon.

Jazzmies - animaatio

Jazzmies on animaatio, jonka tein Muurlan opiston animaatiolinjan lopputyönä keväällä 2017.

Päähenkilönä on aivan tavallinen mies, joka menee jazzklubille. Pitemmittä puheitta, paina play ja anna jazzin viedä!





Animaation idea oli alkanut itää mielessäni jo ennen kuin menin opiskelemaan animaatiota. Se "perustuu tositapahtumiin". Olen kerran todistanut, kun musiikki alkoi asteittain tarttua hiljaisiin, yksin pöydissään istuviin miehiin.

Jazzmies oli projektin työnimi, josta tuli myös lopullinen nimi. Se tuntui olevan osuva ja rehellinen kuvaus, jota en lopulta halunnut kuorruttaa jotenkin hienommaksi.

Työvälineet

Animaatio: Adobe Animate
Jälkikäsittely: Adobe Premiere
Musiikin sävellys ja koosto: Ableton Live 9 Standard

Kiitokset

Suuri kiitos opettajalleni Markille, jonka palaute animaation tekovaiheessa oli arvokasta. Hän auttoi minua luottamaan ideaani ja sekä siihen, että yksinkertainen toteutustapa toimii. Kiitokset myös kaikille opiskelukavereilleni kommenteista ja kannustuksesta.

Lisää aiheesta ja muusta

Animaatio laitettiin katsottavaksi myös Muurlan animaatiolinjan blogiin. Sinne tehtiin minusta myös haastattelu, jossa kerron kouluvuoden tapahtumista.

Jos haluat nähdä lisää animaatioitani, niin tässä yksi viime vuodelta, Sadetanssi. Käy katsomassa, miten pitkä kuiva kausi päättyy.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti