Sanna Väätänen

Esittelen täällä taidettani, animaatioita, maalauksia, sarjakuvia, videoita. Kirjoitan myös ohjeita hauskojen taideprojektien tekoon.

Picasso Blues

Oletko kuullut Picasson sinisestä kaudesta? Vuosien 1901 ja 1904 välisenä aikana Picasso maalasi runsain mitoin sini- ja turkoosisävyisiä maalauksia, joista tuli lopulta hyvin tunnettuja ja suosittuja. Maalauksissa on hieman hiljainen, jopa apea tai ainakin mietteliäs tunnelma. Niissä kuvataan lähinnä ihmisiä, jotka istuvat tai seisovat paikallaan.

Sain viime vuoden alussa innostuksen maalata Picasson sinisen kauden innoittamana omia maalauksia. Picasso teki omansa pääasiassa öljyväreillä (on pastelli- ja guassitöitäkin). Minun versioni ovat akvarelleja. Minusta vesiväri on mahtava työväline syvien ja tummien tunnelmien luomiseen, kun vain jaksaa olla kärsivällinen.

Toteutin lopulta kolmen maalauksen sarjan. Työt ovat noin A3-kokoisia ja maalattu akvarellipaperille. Katso myös alempaa isommat kuvat.



Tekniikasta kiinnostuneille

Kuvissa käytin myös kiiltomediumia, jota yleensä käytetään akryylimaalauksessa. Lisäsin kiiltomediumia sopiviin kohtiin, joihin halusin jättää valokohtia. Vesiväri ei tartu kiiltomediumin päälle, ainakaan kovin hyvin, joten sen kohdalle jää vaaleampi alue.

Vesivärimaalausta harrastavat tietävät ehkä maskinesteen, jolla voi saavuttaa vastaavia tuloksia. Se kuitenkin raaputetaan maalaamisen jälkeen pois, toisin kuin tässä. Kiiltomedium ei enää irtoa, joten se on pysyvä osa maalausta.

Tunnelmasta

Halusin välittää näissä maalauksissa rauhallisuutta ja tyytyväisyyttä. Picasson kuvien apeuden halusin jättää pois. Vaikka nämäkin ihmiset istuskelevat rauhassa ja paikallaan, halusin niihin enemmän toivoa ja voimaa. Ehkä jokaisella heistä on juuri takanaan suuri voimainponnistus, jonka jälkeen he ovat hieman väsyneitä tai raukeita, mutta varsin tyytyväisiä saavutukseensa.

Silloin on hyvä ottaa rennosti ja levätä kaikessa rauhassa, sillä tavalla, mikä tuntuu itselle hyvältä.


Picasso Blues, 2016, Sanna Väätänen



Ateria, 2016, Sanna Väätänen



Lämmin, 2016, Sanna Väätänen


Katso myös muita maalauksiani Maalaukset-sivulta! Siellä on mm. uusia pieniä sekatekniikkatöitä, joissa pääosassa ovat peurat.