Sanna Väätänen

Esittelen täällä taidettani, animaatioita, maalauksia, sarjakuvia, videoita. Kirjoitan myös ohjeita hauskojen taideprojektien tekoon.

Pieni peura seikkailee kortissa

Maalattuani sarjan peuramaalauksia innostuin peuroista ja niiden herkkyydestä paljon. Halusin jatkaa aiheen tutkimista.

Osallistuin Facebookissa toimivan INKed.-ryhmän haasteeseen, jossa jokainen osallistuja piirsi tai maalasi musteella postikortin. Haasteen järjestäjä arpoi, kuka lähettää kortin kenelle. 

Ajattelin, että tässä olisi kiva mahdollisuus jatkaa peura-aihetta. Piirsin peuran vain pienenä, mutta laitoin sen kaiken keskelle. Peura pääsi myös luontaiseen ympäristöönsä eli luontoon, kasvien ja kukkien keskelle. 



Tein kuvasta ihania taidekortteja. Ne on tulostettu mattapintaiselle paperille ja niissä on huikean syvät harmaan sävyt. Haluaisitko sinä tällaisen itsellesi vaikka seinälle, tai haluaisitko lahjoittaa jollekin läheisellesi pienen määrän iloa kortin kautta?




PS. Onko sinulla mielessäsi joku eläin, josta pidät erityisen paljon? Kommentoi alle, miksi pidät siitä, tai mitkä sen ominaisuudet puhuttelevat sinua.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti